Hallitus

Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuuluu vähintään 4 ja enintään 8 varsinaista jäsentä. Varsinainen yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet.

Viimeksi muokattu: 29.5.2026

 

Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy valintaa ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Hallituksella on yleistoimivalta tehdä päätöksiä ja ryhtyä toimenpiteisiin asioissa, jotka eivät kuulu minkään muun yhtiön hallintoelimen toimivaltaan lainsäädännön tai yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan. Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus päättää yhtiön ja koko konsernin toimintaa koskevista merkittävistä asioista. Hallitus nimittää ja erottaa toimitusjohtajan, valvoo hänen toimintaansa ja päättää tämän palkitsemisesta ja työsuhteen muista ehdoista. Hallitus tekee myös yhtiön strategiaa, tärkeitä investointeja, organisointia ja taloudellisia asioita koskevat päätökset. Lisäksi hallitus seuraa ja arvioi yhtiön taloudellista suorituskykyä ja asemaa sekä arvioi ja hyväksyy yhtiön osavuosikatsaukset ja tilinpäätökset. Hallituksen on kaikissa tilanteissa toimittava yhtiön parhaan edun edellyttämällä tavalla.

Petri Salonen

Suomen kansalainen
Hallituksen jäsen yli 10 vuotta
Riippuvainen yhtiöstä

 

Petri Salonen (syntynyt 1958) toimii Delfoi Oy:n hallituksen puheenjohtajana sekä Futudent Oy:n hallituksen jäsenenä. Lisäksi hän toimii JAS Partners Oy:n myyntijohtajana.

Hän on aiemmin toiminut useiden eri yhtiöiden hallituksissa ja johdossa. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri (laivanrakennus ja -suunnittelu) Aalto yliopistosta.

Petri Salonen on riippuvainen yhtiöstä, koska hänellä on konsultointisuhde yhtiöön, josta hän saa palkkiota. Hän on lisäksi ollut hallituksessa yli 10 vuotta. Salonen on Suomen kansalainen.

Lue lisää Piilota

Catherine Calarco

Yhdysvaltain kansalainen
Hallituksen jäsen vuodesta 2023
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista

 

Catherine Calarco (syntynyt 1960) on kansainvälinen johtaja tekoälyn, terveydenhuollon ja SaaS-liiketoiminnan aloilla.

Hän toimii hallituksen neuvonantajana Astialle ja Nerbiolle sekä johtavana konsulttina go-to market strategian, kasvun kiihdyttämisen ja digitaalisen muutoksen aloilla. Hän on Exceptional Women’s Alliance -järjestön ja Avante Capital Women’s Operator Networkin jäsen.

Aiemmin hän on ollut Automation Anywheren Vice President sekä hallituksen jäsen MIT CNC:ssä. Hän on koulutukseltaan Master of Business Administration MIT:sta jonka lisäksi hänellä on kandidaatin tutkinto biologian ja kemian alalta California State University:sta.

Hän on riippumaton Yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista. Calarco on Yhdysvaltain kansalainen.

Lue lisää Piilota

Seppo Mäkinen

Suomen kansalainen
Hallituksen jäsen vuodesta 2019
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista

 

Seppo Mäkinen (syntynyt 1952) toimii Klinik Healthcare Solutions Oy:n hallituksen puheenjohtajana sekä Ginolis Oy:n hallituksen jäsenenä.

Mäkinen on aiemmin toiminut useiden listattujen ja listaamattomien yhti-öiden johdossa, hallituksen jäsenenä ja hallituksen puheenjohtajana sekä Suomessa että ulkomailla.

Hän on koulutukseltaan fysikaalisen kemian maisteri Jyväskylän yliopistosta. Mäkinen on riippumaton sekä yhtiöstä että merkittävistä osakkeenomistajista. Mäkinen on Suomen kansalainen.

Lue lisää Piilota

Reijo Tauriainen

Suomen kansalainen
Hallituksen jäsen vuodesta 2019
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista

 

Reijo Tauriainen (syntynyt 1956) toimii Pohjolan Rakennustaito Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Tauriainen on aiemmin toiminut useiden listattujen ja listaamattomien yhtiöiden talousjohtajana, hallituksen jäsenenä ja hallituksen puheenjohtajana.

Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri Oulun yliopistosta. Tauriainen on riippumaton sekä yhtiöstä että sen merkittävistä osakkeenomistajista. Tauriainen on Suomen kansalainen.

Lue lisää Piilota

Ty Lee

Yhdysvaltain kansalainen
Hallituksen jäsen vuodesta 2023
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista

 

Ty Lee on (syntynyt 1970) on tällä hetkellä Demantin Group President, North America sekä Birdsong Hearing Benefits LLC:n hallituksen puheenjohtaja.

Hän on koulutukseltaan Master of Business Administration (University of California, Berkeley, Haas School of Business), jonka lisäksi hänellä on humanististen tieteiden maisterin tutkinto Harvardin yliopistosta sekä maisterin tutkinto Northwestern yliopistosta.

Hän on riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista. Lee on Yhdysvaltain kansalainen.

Lue lisää Piilota

Leana Wen

Yhdysvaltain kansalainen
Hallituksen jäsen vuodesta 2025
Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista

 

Leana Wen (s. 1983) on kliinisesti työskentelevä lääkäri ja terveydenhuollon johtaja. Hän toimii Glaukos Corporationin ja UroGen Pharman hallituksissa sekä tarkastusvaliokunnissa; UroGenissa hän toimii myös nimitys- ja hallintovaliokunnan puheenjohtajana.

Lisäksi hän johtaa Behavioral Health Groupin neuvottelukuntaa ja toimii neuvonantajana riskipääomasijoitteisille terveysalan innovaatioyrityksille.

Aiemmin hän on toiminut Baltimoren terveysjohtajana ja CNN:n lääke-tieteellisenä asiantuntijana. Hänet on nimetty muun muassa Modern Healthcare -lehden 50 vaikutusvaltaisimman lääkärijohtajan joukkoon sekä TIME-lehden sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen listalle.

Wen on suorittanut kandidaatin tutkinnon (B.S.) Kalifornian osavaltionyliopistossa Los Angelesissa, lääketieteen tutkinnon (M.D.) Washingtonin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa sekä kaksi maisterintutkintoa (M.Sc.) Oxfordin yliopistossa, jossa hän oli Rhodes-stipendiaatti.

Hän on riippumaton sekä Optomedista että sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Lue lisää Piilota

Sameer Badlani

Yhdysvaltain kansalainen
Hallituksen jäsen vuodesta 2025
Riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista

 

Sameer Badlani (s. 1974) on hallituksen jäsen ja johtaja, jolla on yli 20 vuoden kokemus monimutkaisten, vahvasti säänneltyjen organisaatioiden ohjaamisesta strategisen kasvun, transformaation ja riskienhallinnan alalla.

Hän toimii tällä hetkellä Fairview Health Servicesin, 9 miljardin dollarin integroidun terveydenhuoltojärjestelmän, johtoryhmän jäsenenä tehtävissään Executive Vice President, Chief Strategy Officer ja Chief Digital Officer.

Lisäksi Badlani toimii Fairview Pharmacy Servicesin hallituksen puheen-johtajana ja on lisäksi Q Roundsin sekä American Public Media Groupin/ Minnesota Public Radion hallitusten jäsen. Näissä rooleissa hän osallistuu strategia-, talous-, tarkastus- ja riskivaliokuntiin. Hän on suorittanut lääke-tieteen tohtorin tutkinnon Delhi Universityssä ja on valmistunut Harvard Business Schoolin Advanced Management Program ‑ohjelmasta.

Hän on riippumaton sekä Optomedista että sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Lue lisää Piilota

Kristiina Leppänen

Suomen kansalainen
Hallituksen jäsen vuodesta 2026
Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista

 

Kristiina Leppänen on kokenut talousjohtaja, jolla on laaja kansainvälinen kokemus teollisuus- ja teknologiayhtiöistä sekä konsernitason talous- ja rahoitusjohtamisesta.

Hän on toiminut Group CFO-tehtävissä muun muassa HeadFirst Globalilla, Infinigate Groupissa, GPV:llä, Cavotecilla, GS‑Hydro Groupissa ja Marioff Corporationissa. Tehtävissään hän on vastannut muun muassa taloudellisesta ohjauksesta, rahoituksesta, sijoittajasuhteista sekä yritysjärjestelyihin ja kansainväliseen kasvuun liittyvistä hankkeista.

Leppäsellä on myös vahvaa hallituskokemusta. Hän toimii Multitude Bankin hallituksen jäsenenä sekä tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana ja riskivaliokunnan jäsenenä. Optomedissa hän on hallituksen lisäksi tarkastusvaliokunnan jäsen.

Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri (MBA) sekä tradenomi (BBA, International Finance) Aalto-yliopistosta ja University of South Carolinasta.

Kristiina Leppänen on riippumaton yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista ja on Suomen kansalainen

Lue lisää Piilota